Kyseessähän on siis, kukapas muu kuin Itse Iiro Rantala. Saimme hänet sitkeästi väsyttämällä Kouvolaan. Pelkästään kirjasto ei asiaa auttanut vaan oli käännyttävä seurakunnan puoleen. Ihan polvillaan ei tarvinut olla, sillä yhteistyö syntyi lämmöllä ja sydämellä, sillä me kaikki halusimme saada Iiron ihmisten iloksi.

Tilaisuus alkoi Kouvolan seurakunnan kauniissa Maria-salissa klo 18:00 sillä, että Iiro pimputti pianokonsertin. Pakko myöntää, että minä, joka kuuntelen hiukan erilaista musiikkia, olin ihan haltioitunut. Hauskin ja ihanin pianokonsertti, minkä olen ikinä kuullut tai siis kuvittelisin näin, koska kokemukseni pianokonserteista on aika minimaalinen. Kaiken kaikkiaan olin ihastunut ja nautin ihan joka pimpauksesta. Vaan, enpä ollut ainoa. Yleisö oli hurmiossa Näin sain lukea asiakaspalutteista, jotka kaikki olivat todella ylistäviä. Vuolas virta, jossa mentiin. Hyvät maisemat…Suu korvissa hurmiossa pitkät ajat…

Tunnin konsertin jälkeen, mikä muuten tuntui hurahtavan 10 minuutissa, oli väliaika.

- Kahvia ja pullaa -

Toinen osio oli haastattelua Iiron kirjasta Nyt sen voi jo kertoa. Kirja on loistavaa kerrontaa. Asia on tuotu esille niin, että sen ymmärtää hiukan asiasta tietämättömämpikin(kröhmm..). Huumori oikein tirskuu rivien väleistä ja tuo lukemiselle kivaa nostetta.

Niin, Iiro kertoi miksi ja kuinka kirja on syntynyt ja en siitä sen enempää kerro, koska sen voi käydä katsomassa täältä!

Yleisö oli mukana ja erityisen ilahtunut olin siitä, että ne upeat Iiron musiikkiin liittyvät kysymykset tulivat juuri yleisöltä, koska en olisi osanut mitään kovinkaan fiksua kysyä.

Kiitos Iiro, että ilahdutit kouvolaisten talvi-iltaa!

Kiitos, hyvä yleisö, kun olitte niin mukana! Kiitos, kun näitte vaivaa asiakaspalautteiden antamiseen, ne olivat mahtavia!

Kiitos seurakunta, kun niin innolla lähditte mukaan tekemään tätä iltaa!

Kuvat: Elina Beekmann

Yhdistetään musiikki ja kirjallisuus, seurakunta ja kirjasto, niin syntyy ilta Iiron kanssa.

Iiro Rantala konsertoi Kouvolan seurakuntakeskuksen kauniissa Maria-salissa tunnin verran. Konserttiosuus on maksullinen ja lippuja myydään ovelta hintaan 10€. Lipunmyynti aloitetaan tuntia ennen eli klo 17:00.

Konsertin jälkeen on väliaika, noin vartin verran. Se on aika, jolloin on myös mahdollisuus tulla paikalle seuraamaan haastattelua Iiron viime vuonna ilmestyneestä kirjasta Nyt sen voi jo kertoa. Haastatteluosuus on maksuton.

Tervetuloa kaikki, läheltä ja kaukaa. Nyt irrotellaan Iiron kanssa!

Kiitos ja kunnia! Ilpo Rantanen ja Vesa Kontiainen kertoivat illan aikana YÖ-yhtyeestä siihen malliin, että yleisö ei juurikaan osanut edes kysyä mitään. Ei ollut mitään kysyttävää, sillä niin selventävästi meillä oli ilo kuulla YÖ-yhtyeen taustoista.

Ilpo Rantanen oli kirjoittanut viime syksynä ilmestyneen YÖ-yhtyeen 30v-juhlakirjan Likaiset legendat – 30 vuotta YÖtä. Siitä puhuttiin! Miten tämä hieno kirja syntyi ja ketkä sitä olivat olleet tekemässä. Kirjan kustantaja on Siltala.

Eikä siinä kaikki. Välillä saimme kuulla herkkupaloja, harvinaisuuksia, ennen kuulemattomia demoja! Yleisö hiljentyi kuuntelemaan ja aluksi pari biisiä yhtyeen alkuajoilta. Kun välillä taas jutusteltiin, niin sitten taas hiljennyimme kuuntelemaan, vaikka minä olisin kyllä mieluummin joraillut ja “kaikki nostaa kädet ylös” -tyyliin. Tie sydämeeni-nopeatempoisempi versio oli todella tie sydämeeni!

Saimme katsellakin, elävää kuvaa Juvan Puustockista, Yö-yhtyeen keikalta! Nam, se oli kivaa, se tuntui mukavalta.

Vesa ja Ilpo jutustelivat niin leppoisasti, että kaikille jäi hyvä mieli. On erittäin hienoa, että saimme taas näin upeita vieraita, jotka tietävät mistä puhuvat ja kertovat siitä niin sydämellä.

Tilaisuus päättyi niin kuin Yö-yhtyeen konsertit, Rakkaus on lumivalkoinen-biisiin, paitsi -  Me saimme kuulla sen englanniksi ja Jukin(Yö-yhtyeen basisti) laulamana. Se oli herkkää se!

Tilaisuus on nähtävissä Mediamaja-TV:ssä, pätkissä, sillä demonauhoja siellä ei kuulla.

Kuvat: Sami Hammouda

YÖ-yhtye on rampannu ristiin rastiin ympäriinsä ja ilahduttanut musiikillaan meitä kaikkia! 30 vuotta YÖtä, se on aika lailla se. Rantasen Ipe on koonnut siltä matkalta otteita kirjaan, joka on ihan loistopakkaus! Tätä kirjaa esitellään ja kerrotaan, mitä se sisältää, meillä Kouvolan kirjaston Mediamajassa 12.1.2012 klo 18:00.

Ilpo Rantasta haastattelee Vesa Kontiainen, jolla on oma osuus niin YÖssä kuin kirjassakin.

Kirjaa saa ostaa paikan päältä hintaan 25€ ja samalla on mahdollisuus saada omistuskirjoituksia.

Eikä siinä vielä kaikki! Vesa on luvannut illan aikana esittää extraa. Saamme kuulla jotain ennen kuulumatonta!

Kannattaa tulla paikalle!

Tiina Eskola kertoi kustannustoimittajan työstään, joka vaikuttaa aina niin mielenkiintoiselta. Lisäksi hän kertoi lasten toiminnallisista salapoliisikirjoista, joista kaksi on jo ilmestynyt ja kaksi vielä tulossa. Kivat pikkukirjat sopivat yli 8-9-vuotiaille ja kuuluvat Oppi&Ilo-tuotteisiin.

Tiinan jälkeen jutteli omista aikaansaannoksistaan Aleksi Delikouras. Hän on tehnyt lyhytelokuvia Ninja-tyyliin ja samasta aiheesta kolme kirjaa. Ninjojen jälkeen tuli Nörtti. Uskomattoman suosion saanut Nörtti, josta alunperin tehtiin dokumenttia, mutta mistä tulikin varsin hupaisa.

Nörtti on ollut niin suosionsa huipulla, että Aleksi kirjoitti siitä kirjan, mikä ilmestyy tammikuussa ja jonka aion lukea heti, kun käsiini saan. Suosittelen kaikille muillekin, nuorille ja tottakai aikuisillekin!

Koulussa meni kaksi oppituntia ja sitten olikin jo niin nälkä, että seuraava ohjelmanumero oli ruokailu. Ruokailun lomassa haastelimme lisää ja saatan vain ihmetellä, kuinka osaavia ja taitavia ihmisiä on. Tiina Eskola voi olla ylpeä äiti, sillä nuoreksi mieheksi Aleksi on jo saanut paljon aikaiseksi. Mitä heistä vielä saadaankaan kuulla.

Illan suussa olimme vielä Mediamajassa, mutta siellä ei ollut yleisömenestystä. Harmi kaikkien niitten puolesta, jotka eivät päässeet kuulemaan siitä, miten Tiinan ja Aleksin aikaansaannokset saivat alkunsa.

Kuva:Aki Ryöppy

Kiitos Tiina, Kiitos Aleksi! Ihanaa kun kävitte Kouvolassa!

Olin jo kauan haaveillut siitä, että saan Outi Pakkasen vieraaksi meille kirjastoon. Tapasin hänet Jyväskylän kirjamessuilla ja esitin kutsun. Hän suostui ja olin niin iloinen. Myöhemmin sovitimme aikataulut yksiin ja pian koitti se päivä, ku se olin ajankohtaista. Olin sovittuun aikaan junaa vastassa ja juna ei ollut edes paljoa myöhässä. Meillä Kouvolassa oli kiva talvinen ilma ja asemalta kävelimme suoraan ruokailemaan. Ruokailun lomassa “avasimme ääntä” ja totesin dekkarikuningattaren olevan juuri yhtä luonteva kuin olin kuvitetellutkin.

Kirjastolle saapuessamme, Outin vanha luokkakaveri oli vastassa. Ihan mahtavaa, että Kouvolassa on vanhoja tuttujakin. Sitten lavalle. Juttelimme Outin kanssa siitä, miksi lukijat eivät saaneet tänä vuonna häneltä uutta kirjaa – siksi, että hän halusi pitää välivuoden, huilata. Sen sijaan saamme ensi vuonna kaksi uutta kirjaa, keväällä ja syksyllä, joten ikään kuin hyvitystä.

Kuva: Arto Tommiska

Yleisö oli jälleen kerran kovasti osallistuvainen ja kysymyksiä sateli. Keskustelua syntyi ja Outi vastasi niin hyvin, että monessa asiakaspalautteessa oli maininta sujuvasanaisuudesta. Kyllä, näin se oli. Parasta oli  se, että joku kertoi kuinka ei lue dekkareita, mutta kun kuuli millaisia Outin dekkarit ovat, tuli heti mieleen tutustua!

Kiitos Outi, kun kävit Kouvolassa! Jäämme odottamaan uusia kirjojasi!

Noora saapui Kouvolaan sovittuun aikaan ja panimme toimeksi. Vauvanhuoltotoimenpiteiden jälkeen suuntasimme koululle. Roudasimme kaikki tavarat, myös vauvan ja vaunut koulun jumppajuhlasaliin. Ensimmäinen esitys saattoi alkaa. Sali täyttyi ääriään myöten oppilaista ja kaikki sujui kuin taikatemput. Paitsi, että pikkuinen vauva alkoi itkeä… Lähdin hänen kanssaan sivuun ja kuvittelin, että kyllä se siitä rauhoittuu, ku heijaan ja hyssytän. Ei rauhoittunut. Siivoojat päästivät minut opettajan huoneeseen, missä lohdutin lohdutonta vauvaa, jonka ymmärsin siinä vaiheessa vierastavan! Pidin vauvaa niin, ettei hän nähnyt kasvojani ja aloin, en suinkaan laulaa, mutta hyräillä, katsoen samalla ikkunasta ulos. Maisema oli yhtä lohduton kuin vauvan itku, hautaustoimiston seinusta, missä oli erilaisia hautakiviä näytillä. Jatkoin hyräilyä ja koitin muistaa kaikki määmääkaritsat ja kun en muistanut,  hyräilin mitä sattuu, sävelsin omiani. En siis nähnyt ensimmäisestä esityksestä juuri mitään.

Väliaika, kahvia ja pullaa. Vauva oli silmin nähden ilahtunut, kun pääsi äitinsä syliin. Ennen seuraavaa esitystä, vauva pakattiin vaunuihin ja lähdin hänen kanssaan ulos. Rundi koulun pihan ympäri teki tehtävänsä ja hän uuvahti. Parkkeerasin vaunut oven suuhun ja hiivin katsomaan esitystä…Jee, ihan mahtavaa!

Kuva:KiniLaine

Noora esitteli ja kertoi kirjoistaan, näytti kuvia ja luki pätkiä. Temppujakin piisasi, niin että olimme opettajia ja oppilaita myöten aivan kummissamme. Miten se sen teki? Se on taikuutta! Oppilaista pääsi muutama avustamaankin ja kaikki olivat ihanasti mukana. Minä juoksin välillä ulkona tarkistamassa vauvan tilannetta vaunuissa.

WSOY oli lahjoittanut muutaman kirjan, joista arvoimme pari oppilaiden kesken ja pari kirjaa lahjoitimme koulun kirjastoon. Lisäksi kustantajan lähettämät puuhavihkot niin ollen lahjoitimme myös koululle ja toivon, että niistä on Oppia ja Iloa!

Koululta lähdimme kävellen ruokailemaan. Kävellen siksi, että vauva, vierastamisesta kovasti väsyneenä, nukkui edelleen. Saimme ruokaillakin niin, että vaunuissa oli hiiren hiljaista. Hyvä, sillä vielä oli yksi esitys jäljellä, kirjastossa. Teimme niin, että minä kävelin sinne vaunujen kanssa ja Noora haki auton koululta ja tuli sillä.

Kun esitys oli aluillaan, eturivi oli täynnä Kankaan koulun oppilaita. Fanit olivat saapuneet paikalle. Yleisöä oli muutenkin ihan sopivasti. Vauva tuli mukaan, valmiiksi vaunuissa, että jos ja vaikka kuin…

Kuva: Toni Reijo

Esitys alkoi ja jälleen Noora kertoi kirjoistaan ja hämmästytti kaikki uskomattomilla tempuillaan. Mitä teki vauva? Ilmoitti, ettei tykkää tilanteesta ja niin juoksin hätiin ja lähdimme ajelulle, Kirjastossa on tilaa ja kun teimme ensin kiekan yläkerrassa, niin siiryimme alakertaan. Siellä ajeltiin pitkin käytäviä, piipahdettiin aineisto-osastolla ja kuinka ollakkaan, pian vauva nukahti. Jätin vaunut käytävään hyvälle paikalle ja kipaisin yläkertaan seuraamaan esitystä. Kerkesin nähdä taas vaikka mitä. Huimia numerotemppuja, joita tälläinen onneton matikkapää ei ymmärrä vaikka selitettäis. Miten eri numeroilla voi tulla sama lopputulos eli päivämäärä, jota juuri silloin elettiin???

Kuva:Toni Reijo

Sitten Noora meni yleisön joukkoon, poimi sieltä tytön, jonka laittoi pian lankun päälle “leijumaan”. Yleisö oli hiiren hiljaa ja pakko myöntää, että ajattelin kaiken aikaa, ettei tuu onnistumaan… Vaan, taas minua vietiin. Tyttö pysyi lankulla, niin että toinen pää oli tuolin karmilla toinen ei. Ihan kiva

Saimme tunnin setin huikeita temppuja, joita voi sitten jokainen tahollaan miettiä, kuinka se oikein meni? Aika loppui taas kesken, sillä olisihan niitä temppuja katellut, vaikka kuinka.

Elämä on taikaa. Meillä kaikilla oli kivaa, marraskuun pimeydessä, saimme pätkän taikuutta. Kiitos Noora Karma! Emme unohda sinua koskaan. Kiitos Kankaan koulu, kaikki toimi taas ihan loistavasti! Ihanaa, kun sain hoitaa vauvaa

Maanantai oli muka normipäivä. Iltavuoro ja kaikki ihan hyvin, mutta minulle oli tullut flunssa. Mistä hyvästä? Olinko niin onnekas, että olin voittanut sen jostain palkinnoksi. Todennäköisesti. Päätin kuitenkin olla sitä millään lailla huomioimatta. Tosin kuullostin pahemmalta kuin oloni todellisuudessa oli.

Tiistaina taas iltavuoro ja hoidin ensin kotipalvelukassit! Sitten juoksin kukkakaupassa. Sen jälkeen sitten lukuisa määrä sähköposteja liittyen tuleviin kirjailijavierailuihin yms. Hiukan nuottien hoitoa ja sitten alakertaan valmistautumaan viimeiseen sotahistorian luentoon. Niin suosittuja ovat luennot olleet, että on ollut parempi olla hyvissä ajoin ihmisiä vastaanottamassa. Tälläkin kertaa oli 150 ihmistä kuulemassa Sakari Viinikaisen tarinoimaa mielenkiintoista luentoa, mitkä kaikki ovat nähtävissä täällä! Koska oli Saken luentosarjan viimeinen luento, palkitsimme hänet kukilla, lahjalla ja halauksella, joiden luovuttaminen näkyy myös ed. olevassa linkissä.

Keskiviikkona olin vapaalla ja en tehnyt mitään. Toivoin, että se flunssa siitä hyvästä älyiäisi jättää minut rauhaan.

Torstai valkeni ihan hyvissä merkeissä. Tein normivuoron ja sitten illan pimetessä minulla oli treffit kirjaston takapihalla. Sain kyytiin Kalevi Sirénin ja matkasimme kohti Kuusaan kirjastoa. Siellä oli tarkoitus esitellä Kouvolan seudun sotilashistoriakirjaa. Kalevi haastatteli Sakari Viinikaista, joka saapui sinne omine kyyteineen. Heti aluksi oli kiva yllätys se, että kenraalimajuri Jukka Pennanen oli saapunut sinne ja elävästi osasi avata sen, miksi se kirja on kirjoitettu. Kiinnostuneita ihmisiä oli saapunut paikalle ja oli erittäin mielenkiintoinen tunti kirjastossa.

Kun se tilaisuus päättyi, siirryimme Kymin ammattikoulun juhlasaliin. Siellä alkoi  FM Kimmo Antilan esitelmä ”Pietarin ja Viipurin teillä − Rahtiteiden, tykkiteiden, kulkijoiden ja tienpitäjien historiaa ”.  Juhlasali oli jo sinänsä nähtävyys! Ihana vanha, 1933 rakennettu kivitalo ihastutti kaikin puolin.

Perjantaiaamuna oli aikainen herätys! Hain taas Harrin ja lähdimme TTS-hankkeen matkalle ja tällä kertaa oli suuntana Hämeenlinna. Matka taittui ratevasti, huolimatta siitä, että oli sellainen pimeä ja kostea keli. No, tämä kirjastotäti tykkää autoilusta eikä siihen mikään ilma vaikuta. Itse asiassa mietin edellisen illan luentoa, missä kerrottiin, kuinka ennen muinoin kaikki matkat, siis kaikki pitkätkin matkat tehtiin hevospelillä. Silloin jo kyllä haittasi sääkin. Mikäs nyt on ajellessa, hyvin istuessa, lämpimässä ja musiikkia kunnellen. Hämeenlinnassa olimme hyvissä ajoin, mutta se ylimäräinen aika tuhlaantui siihen, kun etsimme parkkipaikka, jonka sitten erään U-käännöksen jälkeen löysimme. Varsinainen seminaari oli Raatihuoneella, joka oli taas aivan ihana rakennus. 1888 rakennettu vankka, kaunis kivitalo. Seminaari hoitui valtuustosalissa, wau!

Lähdimme hyvissä ajoin kotimatkalle, koska illaksi oli vielä ohjelmaa. Piti joutua Kouvolan kaupungintalolle, missä oli Kymi Sinfonietan konsertti. Siitä kerron erikseen täällä. Konsertti oli kirjastomme 40v synttärijuhlan antia henkilökunnalle. Kaupungitalolta meitä marssi sakki kirjastolle nauttimaan kevyttä iltapalaa. Päivä oli todella pitkällä ennen kuin pääsin kotiin ja nukkumaan.

Lauantaina oli taas herätys sillai, että kaikki muut nukkuivat. Kävelin läpi suhnuisen kapupugin  taas työmaalle. Ihana normipäivä! Nyt vietän viikonlopun huilien, sillä ensi viikolla on taas tiedossa kaikkea kivaa!

Illalla jatkettiin Kouvolan pääkirjastossa klo 17, vähän niin kuin jatkojulkkareilla. Tilaisuus siellä oli hiukan vapaamman sorttinen, joten ei “pukupakkoa” vaan asu oli vapaa. Myös kirjastolla tilaisuuden avasi Jukka Pennanen.

Ilahduttava määrä ihmisiä oli saapunut paikalle tilaisuuteen, missä Kalevi Siren haastatteli kirjan tekijöitä siitä, miten kirja syntyi.

Sakari Viinikainen ja Pentti Airio vastasivat kaikkeen ja kertoivat siitä, millaista sitä kaiken kattavaa kirjaa oli tehdä.

Kirjaa sai omaksi joko ennakkovaraajan hinnalla tai sitten ihan pikkasen kalliimmalla. Kauppa kävi ja tuntui, että melkein kaikilla oli kirja kainalossa. En ihmettele yhtään, sillä onhan se kirja niin hyvä ja täynnä runsasta tietoa. Kuvia on paljon ja teksti helppolukuista.

Kuvat: Toni Reijo

Kirja on siis nyt julkistettu ja esitelty. Kirjaa esitellään vielä 17.11 klo 17:00 Kuusankosken kirjastossa ja 24.11 klo 17:00 Myllykosken kirjastossa. Paikalla ovat Sakari Viinikainen ja Kalevi Sirén.

Kirjaa saa ostaa Suomalaisesta kirjakaupasta, Kuusaan Info-kirjakaupasta ja Kouvolatalon museokaupasta, hintaan 30€.

Piakkoin sitä saa lainata kirjastoista!

Harrin kanssa oli sovittu tärskyt anivarhain aamusella, heti kukon laulun jälkeen asemalle. Hyppäsimme junaan 6:22, vaihdoimme Lahdessa ja myös Riihimäellä. Kun Lahdessa vai oliko se Riihimäellä, odotimme vaihtojunaa, niin kotvasen kuluttua siinä aamun pimeydessä hieraisimme silmiämme ja kappas, junahan oli ollut jo ties kuin kauan siellä, mutta ah, aika kaukana. Juoksujalkaa menimme junaan, onneksi huomasimme sen, ennen kuin olisimme katselleet perävaloja.

Tampereelle tulimme hyvissä ajoin, siis VR toimi aikataulussa, uskomatonta. Tosin kuulutukset olivat ihan sukasta. Luotimme konnarin sanaan ja omiin silmiimme, mille laiturille juna saapui. Tampereen asemalta kävelimme suoraan Metsoon. Saatiin aamukaffet ja sitten saliin. Tilaisuus, mikä se nyt olikaan, saattoi alkaa. Jos olen välillä ollut ihan kujalla, missä mennään, niin kyse on kuitenkin aika tarkalleen tästä: Valtakunnallinen ESR-hanke Tietoyhteiskunnan tilat ja sisällöt kertoo loppuvuonna toiminnastaan eri puolilla Suomea.

En käsitä, miten olen joutunut mukaan, mutta yritän pysyä kelkassa. Harri kertoi loistavasti Mediamajan toiminnasta, mikä on ESR-hanke.

Kaikilla muillakin oli hulppeat esitykset kaikkine teknisine esityksineen. Kun tuli minun vuoro, ainoa tekninen asia oli mikrofoni, mikä jotenkin tekee minusta sellaisen pökkelön, etten osaa liikkua. No, eihän siellä tarttekkaan heilua, mutta olisihan se rennompaa ilman sitä kapulaa. En siis tarkalleen ottaen muista yhtään mitään, mitä sanoin ja sanoinko ylipäätään yhtään mitään. Vaan, panin merkille, että yleisössä oli oheistoimintaa! Siellä nimittäin muutamalla oli käsityöt mukana. Ihan loistavaa! Olen aina ollut salaa sitä mieltä, että kaikissa palaveereissa ja seminaareis tarttis saada tehdä jotain muutakin kuin istua kädet ristissä kuin kirkossa. Lapsetkin kuulee kaiken, vaikka ne samalla leikkis leegoilla

Hienoa oli sekin, että keskustelu virisi siitä, mitä asiakaspalvelu on ja mitä sen pitäisi olla. Niin, ettei riitä se, kuinka rakastaa kirjoja, on rakastettava myös ihmisiä. On mentävä ihmisen luokse ja tarjottava apua. Toisin kun aina on ajateltu, että asiakkaan olisi annettava olla rauhassa, niin kaikki eivät edelleenkään uskalla tulla sinne pöydän luokse. Toki on niitäkin asiakkaita, jotka eivät tarvitse apua, mutta apua kaipaavan kyllä huomaa

Ihanaa oli tavata Petri, vanha työkaveri, minkä Tampere raapaisi meiltä. Käytimme hänen paikallistuntemustaan hyväksi, niin ruokatauolla kuin tilaisuuden päätyttyä. Menimme pitämään jälkilöylyt Harrin toiveesta SOHOon.

Kuva: Petri Tonteri

Tankkasimme paluumatkaa varten ja puhuimme, mistäs muusta kuin työasioista. Osaako kirjastolaiset muusta puhuakaan, sillä aiheet eivät lopu! Soho oli senkin takia hyvä valinta, että asemalle oli juoksumatkan verran. Taas olimme junassa ja taas kävimme koko repertuaarin läpi. Aloitimme IC:llä, sitten vaihdoimme taajamajunaan ja loppumatka menikin Pendolla. Kotona 20.30! Päivä täys. Kaupan kautta kotiin.