Päivä Fingerporin kanssa

Viime keskiviikko se oli! Olimme sopineet Fingerporin piirtäjän, Pertti Jarlan, kanssa heittävämme vähän keikkaa 🙂

Junan PITI tulla 14.35. Sitä ennen olin saanut tiedon, että meidän tulisi olla hiukan aikaisemmin ensimmäisessä paikassa, Myllykosken kirjastossa, koska siellä olisi Ylen haastattelu. Tilaisuus Myllykoskella alkaisi klo 16.00. Sitä ennen oli kerettävä syödä. Tiukille vetää…

No, juna tuli kuin tulikin, mutta myöhässä. Sain Jarlan kyytiini ja ajoimme suoraan Ravintola Nevilleen. Söimme seisovasta pöydästä, vauhdilla, sillä 10min päästä olimme jo menossa kohti Myllykoskea. Siellä olimme ajoissa ja Ylen haastattelu hoitui kuten myös se haastattelu, jonka minä hoidin haastatellen Jarlaa, mukavan yleisön kanssa, jota kertyi paikalle n. 40h.

(kuva: Sirpa Salonen)

Meillä oli siellä myynnissä Fingerpori-albumeita, jotka tekivät kauppansa, sillä samalla sai omistuskirjoituksen…

(kuva: Sirpa Salonen)

Kun selvisimme sieltä, siirryimme Kuusankosken kirjastoon. Heti alkuun saimme kahvit, sillä ne jäivät juomatta ruokailun yhteydessä. Kuusaalla minä hoidin myymisen ja haastattelu luontui kirjastonjohtaja Maritta Naumaselta.

(kuva: Tanja Hirvi)

Yleisöä kertyi n. 50 h paikalle ja se oli varsin mukavaa. Rohkenen kuvitella, että yleisö piti illasta 🙂

(kuva: Sirpa Salonen)

(kuva: Tanja Hirvi)

Kun viimein päästiin lähtemään Kuusaalta, oli hetkinen aikaa Kouvolan asemalla, ennen kun juna lähti viemään Jarlaa kotiin. Hörppäsimme oluet. Kiiruhdimme laiturille vain huomataksemme, että juna oli myöhässä – ohjelmassa toiset oluet 🙂

Kiitos Pertti Jarla ja Fingerpori! Moni Kouvolalainen fani oli erittäin iloinen vierailustasi!