Pääkirjaston näyttelytilassa oli todella taiteellinen ilmapiiri, kun kaikki paikalle kutsutut taitelevat vieraat olivat saapuneet. Heitä kuulemaan oli tullut parisenkymmentä taiteesta kiinnostunutta.
Illan aloitti Sanna Ukkola, joka laittoi yleisöön kiertämään pienen käsin tehdyn kirjasen, mihin jokainen sai jotain tehdä. Kirjanen jäi kirjastolle, muistoksi.
Seuraavana oli vuorossa Ville Viinikainen. Ville lauloi upeita murhaballadeja, joissa säestyksen hoiti Metusalemin pojat. Sitä olisi kuunnellut vaikka kuinka kauan…
Musiikin jälkeen päästettiin estraadille Mikko Sakala. Mikko oli tuonut paikalle oman, keskeneräisen taulunsa.
Siitä hän kertoi, kuinka taulu on saanut alkunsa, kuinka siinä on tärkeää liike, miten katse liikkuu taulussa tai kuinka se taulu vie katsetta.
Taulu oli niin kesken, että mikä se loppullinen muoto on, sitä ei tiedä vielä kukaan.
Puolatien Leena kertoi siitä, mistä ja miten aiheet syntyvät. Elämästä ja luonnosta. Eikä alkuperäinen aihe välttämättä ole se, mihin se lopulta päätyy.
Ilta sujui ratevasti ja sitä olisi voinut jatkaa vaikka kuin, sillä niin tuntui juttua olevan. Yleisö sai kysyä myös ja kyllä he kysyivätkin, mutta tuntuivat olevan enemmän haltioituneita kuuntelemaan. Niin olivat valovoimaisia meidän taiteilijavieraat. Suuri ja lämmin kiitos heille!
Luulen, että meidän ylesiö menee nyt uusin ja mielenkiintoisin eväin taidenäyttelyihin! Muutenkin kehoitan kaikkia käymään taidenäyttelyissä. Antakaa katseen viedä, sillä kuten Mikko sanoi: ”Ei kiinnosta vähääkään tietää, mitä ajattelette. Tärkeintä on liike”.
Kuvat: Jari Koivunen, ylin kuva Elina Beekmann
Nyt on tiedossa runoja, eikä mitä tahansa runoja, vaan oikein savon murteella ja sellasella vimmalla, ettei siinä kerkiä mitään miettimään, ainakaan ihan heti.
Kirjavan kirjan kuja 
