Terveiset Jyväskylästä 1. osa

Terveisiä Jyväskylän Kirjamessuilta. Olin paikalla jo hyvissä ajoin ja pikana kiersin koko salin, saadakseni tuntumaan, missä mikin on.. Vaan heti sieltä kuuntelemaan ensimmäistä kirjailijaa, joka oli Pasi Lönn. Pasi kertoi uusimmasta nuorten dekkaristaan Harhaisku, joka on minulla juuri luvun alla. Tässä kirjassa seikkailevat sama parivaljakko Jakke ja Make, jotka tulivat tutuiksi jo kirjassa Hyppy syvyyteen. Eikä siinä vielä kaikki, sillä ensi vuonna tulee kolmas osa! Eikä siinäkään vielä kaikki, koska syksyllä ilmestyy Pasi Lönnin aikuisille suunnattu dekkari Viimeinen tili. Pasi saadaan ensi kuussa koululaisten iloksi muutamaan kouluun Kouvolaan.

Jossain vaiheessa kulkiessani siellä kirjamaailmassa kuulin jonkun ylistän kirjastoa, sitä millainen merkitys kirjastolla on ollut hänen elämäänsä ja ettei istuisi siinä, jollei olisi ollut kirjastoa. Se kuullosti niin ihanalle, että oli pakko mennä kuuntelemaan lisää. Paikalla oli Harri Nykänen kertomassa uusimmastaan Pamalaton Jumaus.

Heli Laaksonen oli YLEn pisteessä haastateltavana ja se oli pirteä pieni kohtaus. Kävin toki Helin jutusteluja muutenkin muualla kuuntelemassa, sillä niin oli leppoisaa. Uusin runokirja on Peippo vei ja siitä saatiin muutama malliksi kuulla. Heli on kannuksensa runoilijana ansainnut ja siitä kertoo jo se, että esikoiskokoelmaa Pulu uis, on myyty 40 000 kpl. Kun Heli kertoi, että runopyörtyeensä päätteksi oli toivonut keittiömestarilta ryynimakkaraa, niin siitä asti on ollut vesi kielellä, olisikohan….

Kovasti suosittu oli myös Gustav Hägglund. Kävin häntä jo senkin takia kuuntelemassa, että saisin hiukan tuntumaa, sillä hän saapuu meille vieraaksi Kouvolan Pääkirjastoon 13.4 keskiviikkona, klo 18.00. Oikein oli leppoisaa kuunnella hänen rupatteluaan. Hägglund kertoi kirjastaan Onnenpekka metsällä. Metsästysreissut hänen kertomanaan kuullostavat niin mielenkiintoisilta, että niitä kuuntelisi loputtomiin. Gepardin metsästys oli aika huikea. Saadakseen maailman nopeimman eläimen ammuttua, on oltava maailman nopein kenraali.

Milla ja Anni olivat myös hollilla ja tottakai piirtelemässä…

Heidän sarjakuva-albumejaan on tarjolla messuilla niin, että tytöt taitavat olla kaiken aikaa niihin signeeraamassa. Mummo ja Kiroileva Siili 5 ovatkin oikein hyvin piirrettyjä, oiken ajatuksen kanssa.

Päätän raporttini tähän, jatkaakseni taas huomenna…