Rikospoliisi kouluilla osa 2.

Tänään jatkettiin Pasi Lönnin kanssa koulukeikkoja ja nyt oli vuorossa Oravalan ja Hirvelän koulut, joista ekana Oravala.Luokat 1-6 olivat edustettuina pieneen jumppasaliin ja silti ei ollut mitään väen tungosta. Ihana ryhmä oppilaita, jotka yltyivät myös kyselemään, niin että Pasin on vaikea palkita ”paras” kysyjä. Hän sitten suorittikin sen arpomalla. Yleisin kysymys taitaa olla se, että onko kirjoittaminen/kirjan tekeminen hauskaa?? – On se, vastaa Pasi joka kerta, ei sitä muuten tekisi 🙂

Seuraavaksi vaihdettiin koulua ja se oli Hirvelän koulu, missä aloitettiin ruokatunnilla. Kouluruoka oli jälleen tosi hyvää!

Hirvelässä meni eka tunti ysiluokkalaisten kanssa. Heillä ei juurikaan kysymyksiä ollut, mutta Pasi ei antanut periksi. Kaksi kysymystä tai muuten kukaan ei lähde mihinkään. – Millanen mopo sinulla oli? oli eka kysymys. Tuli se toinenkin sieltä sitten ja oppilaat pääsivät välitunnille.

Kaksi oppilasta jäi haastattelemaan Pasia vielä koulun lehteen. Opettaja jäi tueksi !

Toinen tunti meni seiskoille ja kaseille. Hyvin jaksoivat! Puhe oli mm. siitä, kuinka kirjan kirjoittaminen ei lyö leiville. Ojan kaivamisella tienaa paremmin, mutta se ei vaan ole niin kivaa. Heilläkään ei meinannut kysymyksiä irrota, mutta kyllä heistäkin sitten jotain sai nyhdettyä. Toivon mukaan jotain jöi heidän mieleensäkin.

Kiitos Pasi jälleen tästäkin ihanasta päivästä! Kiitos Oravalan ja Hirvelän koulut!

Lukeminen kannattaa aina 🙂

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s