Risto Isomäki kävi Kouvolassa !

Oli kaunis talvinen päivä, kun juna toi Risto Isomäen Kouvolaan ja niin oli kaunista, että junakin tuli melkeinpä etuajassa. Olin radiotoimittajan kanssa vastassa Ristoa, sillä heti vaan median pyörteisiin. Haastis ja sitten syömään(minä, joka en koskaan syö lihaa, niin nyt söin, auts, harmitti). Ruokailun jälkeen siirryimme autoon(vähän minua hirvitti, kun sellainen ympäristömies tulee ja minulla on auto). Vaan kun oli melkoisen kipakka pakkanen, niin oli jouhevaa mennä autolla Lyseon lukiolle.

Koululla audiotorio täyttyi melko runsaalla määrällä kaiken ikäisistä ihmisistä. Risto Isomäki sain kertoa lähes kaikesta ainakin vähän ja 1,5 tuntia tuntui puolelta tunnilta.

Suurta kysymystulvaa ei tullut, mutta jokunen kuitenkin, mikä oli erittäin mukavaa.

…opiskelijat kehuivat kovasti sitä, että Isomäki esitteli niin monia mahdollisuuksia vaikuttaa ilmastonmuutoksen estämiseen eikä nähnyt tilannetta pelkästään toivottomana. … esityksestä löytyi jokaiselle jotakin. Esimerkiksi kasvissyöjät saivat lisää perusteita omalle valinnalleen….
Luki järjestävän opettajan palautteessa. Niin ja minua se syömäni burgeri harmitti vielä enemmän!

Kun pääsimme koululta, matkasimme kohti Kuusankosken kirjastoa. Olimme niin hyvin aikataulussa, että vein Riston ensin Kuusankoskitalon taidenäyttelyyn. Sitten kirjastoon kahville, minne sopivasti saapui KS:n toimittaja.

Varsinainen tilaisuus keräsi yleisöä mukavan määrän ja he herpaantumatta kuuntelivat Risto Isomäen uskomatonta tarinan kerrontaa. Tarua vai totta, siinäpä kysymys. Raja on aika häilyvä. Minusta kaikki, joita hiukankin kiinnostaa ilmasto- ja ympäristöasiat, maailman tilanne luonnon kannalta, niin kannattaa lukea kaikki Risto Isomäen kirjat.

Kuusankoskella hyppäsimme taas autooni ja kohti Kouvolan asemaa. Kotvanen oli aikaa junan lähtöön, joten hörppäsimme neuvoa antavat ja sitten vaan hei-hei ja Kiitos Risto vierailustasi!

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s