Kundiopas tytöille

Kouvolan pääkirjastossa vietettiin kirjan julkkareita 21.8.2012 klo 17:30.

Kouvolan oma poika, ILKKA HÄMÄLÄINEN,  ihan mahtava lahjakkuus, joka on niittänyt mainetta jo monella saralla, julkaisi ensimmäisen kirjansa: Kundiopas tytöille. Ihana, kaunis ja niin tärkeä kirjanen nuorille tytöille ja miksei ihan kelle tahansa. Minäkin sen luin, vaikka en nuori tyttö olekkaan.

Ilkan kanssa suunnittelimme illan kulun ja tarjoilut ja sitten panimme toimeksi. Tiistaina, puolilta päivin kävimme kaupassa ja sitten väsäsimme kaiken, mitä tarjolla oli. Coctailpaloja tikutimme yhden wanhan kotimaisen elokuvan ajan. Ilkka lotrasi vielä juomapuolen, mikä oli eräänlainen ”kundicoctail”.

Ennen tilaisuutta haimme asemalta kustannustoimittaja Jenni Salmisen ja graafikko Miina Markkasen. Upeeta! Sitten me kaikki marssimme kertomaan kirjasta, esittelemään sitä yleisölle, jota oli saapunut paikalle kiitettävästi. Voisi kuvitella, että kaikki nuoria tyttöjä, mutta ehei, ikäjakauma oli kaiken kattava.

Kuvassa oik. Miina Markkanen, Jenni Salminen, ILKKA HÄMÄLÄINEN ja Kini Laine

Kerroimme lyhyesti millaisesta kirjasta on kyse, esittelimme sitä kaikin puolin. Ilkka kertoi mistä kirja sai alkunsa.

Jenni jatkoi valaisemalla kustannustoimittajan työstä ja Miina siitä, miten kirjan kuvitus ja visuaalinen ilme syntyy.

Yksi kirja arvottiin yleisön kesken ja 10 kirjaa oli myytävänä. Loppuaika oli vapaata seurustelua, juomaa ja pientä purtavaa. Kaikki kirjat myytiin ja niitä Ilkka iloisena signeerasi.

Kuvat: Markus Ilmari Salomäki

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s