Unohtumaton Laila!

Olimme sopineet, että olen Outin kanssa sovittuun aikaan sovitussa paikassa,  vastassa vierasta, joka oli Laila Hirvisaari. Hän saapui ja oli heti niinkuin olisimme vasta eilen tavanneet. Ruokailimme ja juttelimme kaikkea ja heti kävi selväksi, että sinutella pitää ja niihä myö tehtiin. Ruokailun jälkeen siirryimme kirjastolle, missä meillä oli jälkiruokakahvit valmiina odottamassa ja yllätysvieras Lailalle.

Kun kello löi jo kuusi, astuimme yleisön eteen, jota oli runsaasti ja jotka olivat saapuneet ajoissa paikalle. Heistä suorastaan paistoi se mielihyvä, kun saivat viimein nähdä suosikkikirjailijan. Eikä vaan yleisö, vaan myös Laila, oli silmin nähden iloinen, tavatessaan kouvolalaisia lukijoitaan.

Meillä oli tavattoman riemastuttava ilta ja juttu Outin johdolla kulki jouhevasti. Minä sain kerrankin olla sivusta seuraajan asemassa ja se tuntui mukavalta.

hirvisaari

Ennen kuin mitään kerettiin oikein alkaakaan, Laila halusi vaihtaa paikkaa. Hän istutti Outin paraatipaikalle ja istui itse Outin paikalle. Mikäs siinä, kun kaikilla oli hyvä olla.  Juttu kulki sitten viimeisimmän kirjan, Minä Katariina, puitteissa. Laila kertoi meille, miten iso työ on kaikkien taustojen, niiden historiallisten faktojen hakemisilla ja kuinka paljon on tullut luettua lähdemateriaalia. Huolimatta siitä, että on kyseessä romaani, niin tietyt asiat on oltava oikein ja totta.

Kaikesta muustakin saimme kuulla. Karjalaisuutta ei voinut sivuuttaa, vaan kaikista oli todella hauskaa kuulla se, kuinka karjalaiset hautajaiset ovat hauskemmat kuin hämäläiset häät.

hirvisaari2

Koko ilta oli sitä, että joko naurettiin tai sitten herkistyttiin kuulemaan vaikka sitä, kun Laila kertoi miten oli lapsena saanut tutustua sotavankiin, joka oli ollut häntä vahtimassa. Kuinka se mies oli opettanut hänelle paljon kaikkea kuin omalle tyttärelleen. Kaikkia niitä lapsuuden kovia kokemuksia on paljon hänen kirjoissaan, Kannas-sarjassa eri toten.

Yleisö sai myös kysellä, joskin valtaisaa kysymystulvaa ei ollut, liekö kaikkia pikkasen jännittänyt tai sitten kirjailija vaan osasi kertoa niin tyhjentävästi, että mitäs siinä enää kyselemään.

Lopuksi kirjastonjohtaja Tuija Lindström ojensi Lailalle muistoja Kouvolasta, mm. poistokirjasta tehdyn siilin ja kassillisen kaikkea kivaa Kouvolasta.

IMG_1639

Minulle jäi vakaasti sellainen olo, että kaikilla oli hyvä mieli. Jokainen oli saanut jotakin, sillä se kaikki mitä Laila puhui meille, oli sellaista, mitä itse kukin voi tahollaan miettiä ja ottaa opikseen. Lailan kaltaisia ihmisiä pitäisi olla enemmän!

KIITOS LAILA, me emme unohda sinua koskaan!

Kuvat: Aki Ryöppy

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s