Jo viime syksynä sain kuulla, että olisi tiedossa tapahtuma, missä olisi Anna Kortelainen ja olisinko halukas haastattelmaan häntä. Totta kai! Se päivä koitti yllättävän pian, 5.9.2013 ja se oli torstai toivoa täynnä.
Menin Annaa vastaan junalle ja kun hitaasti ruokailimme, juttelimme ihan kaikesta muusta, paitsi kirjasta Ei kenenkään maassa. Löysimme sen yhteisen sävelen, millä voimme illan ”soitella”.
Hyvissä ajoin ennen kuutta alkoi ihmisiä kerääntyä Kouvolan Taidemuseo Poikiloon. Roudasimme tuoleja lisää ja lisää ja silti ne eivät riittäneet. Nousimme Annan kanssa pöydälle istumaan, sillä muutoin meitä ei olisi nähnyt kukaan. Pöydällä istuen me sitten juttelimme. Aiheena oli siis Annan kirja Ei kenenkään maassa, mikä kertoo hänen isoisänsä elämästä faktan ja fiktioin keinoin. Sekin mikä oli fiktiota, tuntui faktalle. Heitin Annalle vain muutamia kysymyksiä, joihin hän vastasi niin, että yleisö kuunteli herkeemättä ja imien joka sanan. Saimme tietää kirjan syntyvaiheista, niistä lukuisista tutkimuksista, mitä Anna oli tehnyt ja niistä matkoista paikkoihin, mitkä kirjassa esiintyvät.
Jos historiasta voi puhua innostuneesti ja niin, että sitä kuuntelee etukenossa, niin nyt kävi niin. Nuori ja kaunis nainen esitti meille lähihistoriaa niin innostavasti, että se sai koko yleisön melkeinpä haukkomaan henkeään. Uskoisin, että kirja Ei kenenkään maa on vielä tänäkin syksynä monien käsissä.
Kun olimme jutelleet kirjasta, oli aika siirtyä alakertaan, missä Anna esitteli Lapsen tähden – näyttelyn.
Näyttely on erittäin mielenkiintoinen, herkkä ja mieleen painuva, joskin se on jo loppusuoralla, sillä se loppuu 22.9. Silti, vielä on aikaa jäljellä…
Kiitos ihanalle ja runsaalle yleisölle, jotka ottivat Annan niin hyvin vastaan. Se vuorovaikutus oli upeaa. Kiitos Anna, että sain viettää kanssasi mahtavan, ihmisläheisen tuokion.
Kuvat: Anu Kasnio
Kirjavan kirjan kuja 