Aki Ollikainen ja Nälkävuosi

Pääkirjaston kirjailijavieraana oli 26. syyskuuta Aki Ollikainen. Hän pulpahti meidän tietoisuuteen vuonna 2012 kirjoittamallaan kirjalla Nälkävuosi. Kirja saavutti suuren suosion oli mm. Finladiapalkinotehdokas.

IMG_0006

Aki Ollikainen on kotoisin Äänekoskelta ja työskennellyt mm. Kolarissa toimittajana. Nyt hän asuu perheensä kanssa Sammatissa, Eeva Joenpellon kirjailijatalossa, missä häntä aiemmin ovat asuneet mm. Tuomas Kyrö ja Katja Kettu.  Ehkäpä ensi vuonna pääsemme nauttimaan siinä talossa syntyneitä tuotoksia.

IMG_0018

 

Alustavien kysymysten jälkeen yleisö oli sen verran lämmennyt, että sieltä riittikin kommenttia ja muisteluja. Monilla oli joku sukulainen elänyt aikaa, jolloin ruuasta oli pulaa. Kyselimme Akilta mm., millaista oli kirjoittaa kirjaa, missä kuolee niin paljon henkilöitä ja oliko hän kiintynyt kehenkään.  Niin  ja miltä tuntui esikoiskirjallaan nousta heti kaikkien tietoisuuteen, sillä kirjasta on jo seitsemän painosta otettu.

Kirjaa on kehuttu ja ylistetty kaikin tavoin ja voi olla että siinä on kaikki klassikon ainekset. Suurella innolla ja jännityksellä jäämme odottamaan, mitä Aki Ollikainen saa aikaiseksi Sammatissa, missä kuulemma on hyvä karma.

Kiitos Aki Ollikainen, kun vierailit meillä!

Kuvat: Tuija Hanski

 

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s