Eve Hietamies

Olen siis ollut tavattoman laiska ja saamaton, kun olen vaan jättänyt kaikki kirjoittamiset odottelemaan parempia päiviä. Ei niitä tule, on vaan tartuttava toimeen ja pantava hösseliksi.

Viime joulukuussa, kun vietimme Lucian päivää, saimme vieraaksi ihan oman Lucian, kun Eve Hietamies tuli Kouvolaan. Olimme sopineet oikein pikkukiertueesta, sillä tarkoituksena oli käydä kahdessa kirjastossa, joista ensimmäisenä oli vuorossa Myllykosken kirjasto. Sinne siis….

Myllykosken kirjastossa juttelimme Even tuotannosta, jota siis on muitakin kirjoja kuin Yösyöttö ja Tarhapäivä. Kokonainen pino käytiin läpi, miksi ja miten kukin kirja oli syntynsä saanut. Saimme kuulla todella riemastuttavia tarinoita. Itse henkilökohtaisesti olin ihan innoissani, sillä olinhan lukenut kaikki Even kirjat ja tykännyt niistä joka ikisestä. Aikaahan siitä on kulunut, enkä varmaan koskaan silloin nuorempana olisi osanut kuvitella, että saan kysellä kirjailijalta itseltään, miksi kirjoitti sen ja sen kirjan.

Lopussa arvoimme asiakaspalautteista onnellisen voittajan, joka sai Even kirjan signeerauksen kera. Sitten hei-hei Myllykoski ja kohti Kuusankoskea, jossa meitä odotti haastattelijan osassa Jukka Behm, itsekin kirjailija.

He juttelivat nyt lähinnä kirjoittamisesta ja etenkin kahden viimeisen kirjan aiheista. Yösyötössä ja Tarhapäivässä on isä, joka yksin pienen lapsen, pojan kanssa. Toisessa kirjassa mukaan tulee vielä tyttö. Miten mies pärjää kahden lapsen kanssa? Se aihe tuo kirjaan huumoria, mutta kyllä se panee ajattelemaankin. Kylläpäs oli mielenkiintoinen keskustelu! Harmi, ettei ollut suuremmin väkeä. Sen verran kuitenkin, että Eve heitti pari Laila-tarinaakin, kun yleisössä näytti olevan sen oloisia tätejä.

Kiitos, oli tosi ihana Lucian päivä!

 

Nainen kirjastossa!

Maija Vilkkumaa oli Kouvolan pääkirjastossa kertomassa kirjastaan Nainen katolla!

Juttelimme kirjan synnystä, sen henkilöistä, X-sukupolvesta ja siitä miten muusikosta kehkeytyi kirjailija. Kuuntelimme haltioituneina Maijan vuolasta jutustelua. Saimme vastauksia kaikkiin kysymyksiin, joista osa oli allekirjoittaneen, osa lahtelaisen kirjastonhoitaja Salla Palmi-Felinin lähettämiä. Lisäksi yleisö osallistui myös ja koska meillä oli vieraana muusikkona tunnettu vieras, haluttiin tietää myös, miten laulujen sanat syntyvät.

 

Ilta sujui varsin nopeasti ja moni taisi saada kipinän kirjaan, mitä voi hankkia vaikkapa joululahjaksi. Maija oli mahtava, kuten asiakaspalautteissakin luki! No, niin oli!

Kuvat: Juho Kilpeläinen

Mooses Mentula !

Kirjailija Mooses Mentula(rehtori Seppo Mentula) ilahdutti meitä vierailullaan Kouvolan pääkirjastossa 14.marraskuuta, torstaina!

Juttelimme hänen kanssan hänen uusimmasta kirjastaan Isän kanssa kahden. Kirjan tapahtumat sijoittuvat Lappiin, missä on perhe, jolla ei oikein mene hyvin. Äiti on etelästä ja mennyt lappilaisen kanssa naimisiin ja sitten onkin hohto, Lapin lumo vaan kadonnut ja soppa alkaa olla sekava. Kun siihen tulee vielä kolmas niin hämmennetään lisää. Kaikesta eniten kärsii kuitenkin Lenne-poika, joka haluaisi pitää sekä isän että äidin.

Kirjan kuvaus on aivan mahtavaa, vakavaa asiaa ja huumoria sekaisin, niin että se on jotenkin helpompi lukea ja ymmärtää. Kirjaa voisi suositella ihan kenelle tahansa.

Kävimme myös läpi  Mooses Mentulan novellikokoelmaa Musta timantti, josta saimme näytteen, kun kirjailija itse luki sitä ihan lopussa. Saimme myös kuulla, että uusi kirjan on jo työn alla

Meillä oli oikein leppoisa ja lupsakka ilta, kun rupattelimme isistä, äideistä ja pienistä pojista.  Kiitos Mooses Mentula!

 

 

Teemu Keskisarja ja Viipuri 1918

Se oli taas torstai toivoa täynnä, kun Kouvolan pääkirjaston kirjastosali täyttyi aika lailla täyteen. Yleisö oli tullut kuulemaan Teemu Keskisarjaa ja häntä haastatellutta Sakari Viinikaista. Nämä kaksi miestä, toinen vähän nuorempi, toinen hiukan vanhempi keskustelivat kirjasta Viipuri 1918, mikä on Teemun uusin teos.

Miesten keskustelu viritti yleisön olemaan hipihiljaa ja keskittyneesti he kuuntelivat sitä, millaista tietoa tuli suoraan sen turhia kaartelematta. Millainen oli vuosi 1918, kun Suomen tilanne oli mikä oli? Teemu Keskisarja oli tutkinut ja ottanut selvää, laittanut sen kaiken kansien väliin ja siihen tyyliin, että ihan tavallinen kuolevainen voi sen lukea ja ymmärtää lukemansa.

Nuoresta iästään huolimatta, Teemu Keskisarja on otettu hyvin vastaan ja hänen asiantuntemukseensa luotetaan. Se tuntuu todella hyvältä.

Meillä oli kirjaa myynnissä ja kaikki menivät eikä piisannutkaan !!! Hämmästyttävää, mutta niin hienoa. Lisäksi kirja on nyt Tieto-Finlandia-ehdokkaana! Onnea!

Ilta oli kaikin puolin ja kaikkien kannalta hyvin onnistunut! Niin meillä kirjastolaisilla kuin esiintyjillä ja yleisöllä, oli kaikilla varsin hyvä mieli!

Kuvat: Tuomo Mannonen

 

 

 

Aki Ollikainen ja Nälkävuosi

Pääkirjaston kirjailijavieraana oli 26. syyskuuta Aki Ollikainen. Hän pulpahti meidän tietoisuuteen vuonna 2012 kirjoittamallaan kirjalla Nälkävuosi. Kirja saavutti suuren suosion oli mm. Finladiapalkinotehdokas.

Aki Ollikainen on kotoisin Äänekoskelta ja työskennellyt mm. Kolarissa toimittajana. Nyt hän asuu perheensä kanssa Sammatissa, Eeva Joenpellon kirjailijatalossa, missä häntä aiemmin ovat asuneet mm. Tuomas Kyrö ja Katja Kettu.  Ehkäpä ensi vuonna pääsemme nauttimaan siinä talossa syntyneitä tuotoksia.

 

Alustavien kysymysten jälkeen yleisö oli sen verran lämmennyt, että sieltä riittikin kommenttia ja muisteluja. Monilla oli joku sukulainen elänyt aikaa, jolloin ruuasta oli pulaa. Kyselimme Akilta mm., millaista oli kirjoittaa kirjaa, missä kuolee niin paljon henkilöitä ja oliko hän kiintynyt kehenkään.  Niin  ja miltä tuntui esikoiskirjallaan nousta heti kaikkien tietoisuuteen, sillä kirjasta on jo seitsemän painosta otettu.

Kirjaa on kehuttu ja ylistetty kaikin tavoin ja voi olla että siinä on kaikki klassikon ainekset. Suurella innolla ja jännityksellä jäämme odottamaan, mitä Aki Ollikainen saa aikaiseksi Sammatissa, missä kuulemma on hyvä karma.

Kiitos Aki Ollikainen, kun vierailit meillä!

Kuvat: Tuija Hanski

 

Anna Kortelainen Taidemuseossa !

Jo viime syksynä sain kuulla, että olisi tiedossa tapahtuma, missä olisi Anna Kortelainen ja olisinko halukas haastattelmaan häntä. Totta kai!  Se päivä koitti yllättävän pian, 5.9.2013 ja se oli torstai toivoa täynnä.

Menin Annaa vastaan junalle ja kun hitaasti ruokailimme, juttelimme ihan kaikesta muusta, paitsi kirjasta Ei kenenkään maassa. Löysimme sen yhteisen sävelen, millä voimme illan ”soitella”.

Hyvissä ajoin ennen kuutta alkoi ihmisiä kerääntyä Kouvolan Taidemuseo Poikiloon. Roudasimme tuoleja lisää ja lisää ja silti ne eivät riittäneet. Nousimme Annan kanssa pöydälle istumaan, sillä muutoin meitä ei olisi nähnyt kukaan. Pöydällä istuen me sitten juttelimme.  Aiheena oli siis Annan kirja Ei kenenkään maassa, mikä kertoo hänen isoisänsä elämästä faktan ja fiktioin keinoin. Sekin mikä oli fiktiota, tuntui faktalle. Heitin Annalle vain muutamia kysymyksiä, joihin hän vastasi niin, että yleisö kuunteli herkeemättä ja imien joka sanan. Saimme tietää kirjan syntyvaiheista, niistä lukuisista tutkimuksista, mitä Anna oli tehnyt ja niistä matkoista paikkoihin, mitkä kirjassa esiintyvät.

 

Jos historiasta voi puhua innostuneesti ja niin, että sitä kuuntelee etukenossa, niin nyt kävi niin. Nuori ja kaunis nainen esitti meille lähihistoriaa niin innostavasti, että se sai koko yleisön melkeinpä haukkomaan henkeään. Uskoisin, että kirja Ei kenenkään maa on vielä tänäkin syksynä monien käsissä.

Kun olimme jutelleet kirjasta, oli aika siirtyä alakertaan, missä Anna esitteli Lapsen tähden – näyttelyn.

 

Näyttely on erittäin mielenkiintoinen, herkkä ja mieleen painuva, joskin se on jo loppusuoralla, sillä se loppuu 22.9. Silti, vielä on aikaa jäljellä…

Kiitos ihanalle ja runsaalle yleisölle, jotka ottivat Annan niin hyvin vastaan. Se vuorovaikutus oli upeaa. Kiitos Anna, että sain viettää kanssasi mahtavan, ihmisläheisen tuokion.

Kuvat: Anu Kasnio

Gummeruksen Kukanpäiväkutsut!

Minulla oli lomaviikko, melko kiireinen, mutta ei niin kiireinen, ettenkö olisi ehtinyt Gummerruksen Kukanpäivän kutsuille.  Ajelin Helsinkiin, jätin auton parkkiin ja suoritin loppumatkan ratikalla, melkeinpä suoraan oven eteen Yrjönkadulle. Ihana paikka G18-juhlasali. Pelkäsin olevani liian ajoissa, mutta en ollutkaan, sillä niin oli jo väkeä kivasti koolla.

Heti aluksi tapasin Tuomas Vimman! Apua, en muistanutkaan miten kovin pitkä mies hän on, mutta aina niin mukava! Muitakin kirjailijoita oli jo paikalla ja oli hetki aikaa vaihtaa muutama  sananen. Alkutarjoilujen jälkeen saliin ja hyvälle paikalle, että näki ja kuuli kaiken mahdollisen. Tilaisuus alkoi Gummeruksen esittelyllä, jonka hoitivat kustannusjohtaja Anna Baijars ja viestintä- ja markkinointijohtaja Katja Leino.

Sitten alkoivat kirjailijahaastattelut! Saimme kuulla syksyn uutuuskirjoista ihanan houkuttelevia tarjouksia, niin että heti tuli mieleen, että minulle ne kaikki! Ensimmäisenä pääsi framille Tuomas Vimma, joka kertoi kirjastaan Ruutukymppi, mikä valottaa remonttiin ja rakentamiseen liittyvien tv-sarjojen taustoja. Kirjaa hän luokitteli romanttiseksi komediaksi!? Jee, että tuskin malttaa odottaa sitä hetkeä, kun sen kirjan saa käsiinsä.

Tässä vaiheessa on pakko mainita, että olen suuresti pahoillani kuvien laadusta. Se härpäke, millä minun alunperin piti ottaa kuvia, olikin saanut virrat hupenemaan ja niin otin kakkoskoneella, minkä laatu on ihan sukasta. Vaan, jotenkin oli vaan pakko saada kuvia, enkä edes kaikista muistanut ottaa… Olin niin lumouksen vallassa.

Päivi Alasalmi ei ollut päässyt paikalle, mutta häneltä ilmestyy Joenjoenlaulu. Kirja kertoo romaanin muodossa saamelaisuudesta niin kuin se on. Siinä tuodaan esille meidän vähemistökansan tilanne ja heidän kohtelu. Se, miten saamelaisilta on pikkuhiljaa viety kaikki. Päivi Alasalmi tietää mistä kirjoittaa, koska on siellä asunut ja jos ihan oikein käsitin, niin ollut saamelaisen kanssa naimisissa.

Pauliina Rauhala on syksyn esikoiskirjailija, kirjallaan Taivaslaulu. Sain kuulla, että kirja kertoo naisen elämästä, asemasta ja oikeuksista ja lähtökohtana olisi lestadiolaisuus. Teksti on erityisen kaunista. Voisin kuvitella, että tämä kirja tulee luettua monissa käsissä.

Uutisten lukijoilla on ihana ääni, tuttu ja turvallinen. Niin myös Matti Röngällä! Häneltä syksyllä ilmestyvä Levantin kyy on viimeinen Viktor Kärppä-dekkari. Kirjassa on herkkiä kohtauksia, joten nessun voi varata mukaan. Mitä Matti Rönkä sitten aikoo, kun Viktor Kärppä on käsitelty? Hän meinasi ensin, että jos viipyilevää runoutta tai jos nyt kirjoittaisi sen esikoiskirjan! 😀

Tv:stä jokainen on nähnyt sarjan Akuutti, missä lääkäri Risto Laitila ja toimittaja Mikko Penttilä ovat vastailleet ihmisten sairastamiseen liittyviä kysymyksiä. Tämä hauska parivaljakko nauratti yleisöä kertomalla siitä, kuinka potilas usein tuskailee, ettei ymmärtänyt lääkärissä käynnin jälkeen mitään, mitä se lääkäri selitti? No, yhtä usein käy niin, ettei lääkäri ymmärrä yhtään mitään, mitä potilas selittää. Senpä takia on nyt tehty kirja Potilaan käsikirja. Siinä ohjeistetaan mm. potilasta kirjoittamaan paperille, ranskalaisilla viivoilla, mikä vaivaa ja vaikka antaa sen lapun sitten sille lääkärille, niin päästään jo aika pitkälle. Jos kirja on yhtä lepposan hauska kuin olivat esiintyjät, se tulee olemaan hitti!

Radiosta kaikille tuttu(ja turvallinen) ääni astui lavalle Jake Nymanin muodossa. Rakas vanha vinyyli on kirja, minkä Jake on tehnyt kaikessa kunnioituksessa vinyyliä kohtaan. Kirja on nostalginen noste vinyylikultuuriin. Hän kertoi siitä, miten mukava vinyyliä on käsitellä ja se ääni… No, sen tietävät vain he, joille vinyylit ovat yhtä rakkaita.  Tätä kirjaa kaikki musiikin ystävät halajavat ja eri toten he, joilla niitä vinyylejä löytyy tai jotka vinyylin kulta-aikana ovat eläneet.

Dekkarikirjailija Marko Kilpi on ”kuolematon”! Hänen uusin tuotoksensa on nimittäin Kuolematon. Hän kertoi siitä, miten lapsiin kohdistuvat rikokset ovat niitä, mitä kukaan poliisi ei haluaisi kohdata. Jos selaa jonkun rikollisen tietokonetta, missä on kuvia lapsista tuhansia ja taas tuhansia, niin se vetää mielen hiljakseksi. Kuka auttaisi poliisia?  Marko Kilpi on kuopiolainen poliisi, joka on kirjoittanut kirjansa suomalaisten sieluihin, sillä hän todella tietää mistä kirjoittaa. Marko on se kiltti, leppoisa poliisi, jolla sydän on paikallaan ja se näkyy kirjoissa. Hänen edellisestä kirjastaan Elävien kirjoihin, tehtiin elokuva Kasipallo. Saimme kuulla, miten hän oli ollut kuvauksissa niin täysillä mukana, että oli siellä  kuin purkka tukassa.

Vera Vala on nainen, äiti, kirjailija, joka asuu Italiassa. Siellä hän kaiken muun ohella, kirjoittaa kirjoja! Uusin tuotos on Kosto ikuisessa kaupungissa. Arianna de Bellis-tutkii-sarjan itsenäinen toinen osa. Kirjassa pääsee Rooman kaduille samalla kun saa miettiä kuka on murhaaja. Vera Vala on otettu niin hyvin vastaan, että hänestä varmaan saadaan vielä kuulla lisää ja paljon!

Viimeisenä, joskaan ei vähäisimpänä, lavalle nousi se ihan kaikista tutuin uutisääni, Heikki Kahila! Häneltä ilmestyy elämänkertateos Ääneen elettyä. Siinä on hauskoja tarinoita, mutta myös aika lailla riipaiseviakin hetkiä. Heikki Kahila kertoi, että kirja on sarja kertomuksia 70 vuoden ajalta. Se jakaantuu osiin alkaen lapsuudesta Varkaudessa. Siinä kerrotaan 15vuoden ajasta TV-kuuluttajana ja sitten sen jälkeisestä Ylettömästä elämästä.  Meidän Heikki on kaikkien luettavissa elokuussa, kun kirja ilmestyy ja luulenpa hyvinkin, että kaikki haluavat sen lukea!

Kiitos Gummerus! Ilta oli ihana, välitön ja niin mieleenpainuva, että vaikka sade kasteli minut sen jälkeen, se ei haitannut tippaakaan!

Kenraali Pancho ja pojat

Kenraali Pancho ja pojat(Tommi Korpela ja Hissu Hietalahti) vierailivat Kouvolan Pääkirjaston Mediamajassa 5.4.2013 klo 15:30

Heitä oli toivottu ja mikäs sen parempi, kun tulla kertomaan kalastuskaudesta, pikkasen ennen kuin kausi alkaa. Alunperin oli sovittu, että ilta alkaa klo 18:00 mutta vajaa viikkoa aikaisemmin sain tiedon, että se ei onnistukkaan. Oli kylmä rinki siellä ku mietin kiivaasti, että mikä on varasuunnitelma? Niin ja oliko saamani tieto kenties aprillipila tai jokin muu hauska vitsi. Ei auttanut muu kuin aloittaa ilta aikaisemmin, sillä päivän vaihtokaan ei tullut kysymykseen. Ilmoitin kirjaston tiedottajalle tämän pikku-pikku-muutoksen ja hän alkoi hommiin. Mediamajassa tehtiin äkkiä korjattu mainos ja sitten yritettiin saada kaikki kiinni, joille oli tilaisuutta mainostettu. Olimme ihan varmoja, ettei tule juuri ketään paikalle.

Olimme ihanasti väärässä. Jos väärässä oleminen voi tuntua hyvälle, niin perjantaina se tuntui ihan mahtavalle. Porukkaa tuli tuvan täydeltä, niin että osa jouduttiin käännyttämään ovelta. Avasimme toki vieressä olevan auditorion ja pojat vetivät sinne streamilla, mutta sinne ei väki juurikaan halunut, vaikka näkyvyys ja kuuluvuus olisi ollut siellä paljon parempi.

Haastattelijana toimi Jyri Turunen, joka oli perehtynyt aiheeseen jo ennen kuin mitään vierailua oli edes suunniteltu. Hän oli nähnyt kaikki tv-ohjelmat, lukenut kirjan ja oli muutenkin alan harrastaja. Hyvä! Taustalla pyöri kaiken aikaa dvd, missä Kenraali Pancho ja pojat olivat itse asiassa – kalassa.

Juttua siis piisasi ja mikä parasta, yleisö tykkäsi. Oli ilahduttavaa huomata, kuinka kalastus kiinnosti ihan kaiken ikäisiä! Jos se kiinnostuksen kohde ei ollut kalastus, se saattoi olla Tommi…  tai itse illan kenraali – Kenraali Pancho!

Kenraali Pancho lekotteli punaisella matolla ja paistatteli kameran edessä vanhan konkarin elkein. Sulatti kaikkien sydämet! Ihan heti en keksi suloisempaa kirjastossa käynyttä vierasta.

Koko ilta on katsottavissa Mediamaja-TV:stä!

Tilaisuudessa myytiin kirjaa Kenraali Pancho ja pojat – suuri kalottikirja, tarjoushintaan ja ne menivät kaikki. Kirjaa voi tilata täältä!

Kuvat: Aki Ryöppy

Toinen messupäivä!

Toinen messupäivä alkoi rauhallisesti ja  hitaasti, sillä en pitänyt mitään kiirettä.  Halusin nähdä Aki Ollikaisen. Olin kuullut, että Nälkävuosi on ihana ja kamala ja sen halusin kuulla. Haastattelu oli mahtava ja se sai kuulijan käsittämään, että se kirja on vaan ihan pakko lukea. Kuuntelin lumoutuneena kirjailija Ollikaista ja kuvittelin tilannetta, että jos  pääsisin itse haastattelemaan häntä. Mitä kaikkea mie häneltä kysyisinkään. No, ehkä se tilanne vielä tulee…

 

Akin jälkeen näin Miina Supisen, yksi minun suurista suosikeistani. Tulen aina niin hyvälle tuulelle kun tapaan Miinan. Mahtava, nuori naiskirjailija, jolla sana vaan on niin hallussa. Vaan ennen Miinan varsinaista haastattelua halusin kuulla Katja Kettua! Samaan aikaan toisaalla oli Panu Rajala… Oli melkoisen helppo valinta, sillä mie vaan uskoin, että Katjalla oli minulle paljon enemmän annettavaa. Katja Ketun novellikokoelma Piippuhylly oli juuri tullut painosta eli ei vielä monen käsissä kulunut, mutta silti saanut jo aivan loistavat arvostelut! Hyvä Katja, mie jotenkin aavistin sen. Katjaa olisi voinut kuunnella loputtomiin, sillä hänen ikään kuin mystinen viisaus ja sanallinen rikkaus vaan aina kiehtoo. Kun monet kirjailijat osaavat hyvin kirjoittaa, niin eivät välttämättä löydä sanoja puhumiseen, Katja löytää. Uusi novellikokoelma kuuluu myös opuksiin pakko lukea!

 

Sitten kipaisin kuuntelemaan Miina Supisen haastattelua, josta olin niin tohkeissani, että unohdin kuvata. Miusta on selkeesti tullut aika huolimaton. Miina kuitenkin kertoi myös melkosen tuoreesta kirjastaan Orvokki Leukaluun urakirja. Kirja on kuulemma kirjoitettu kevyellä kynällä ja siihen haastattelija tuumasi, että sen myötä myös helppolukuinen. Äkkiä vilkaistuna voi olla, mutta aion silti oikein syventyä siihen. Kirja oli alunperin kirjoitettu radioon, Miitta Sorvalin lukemina, mutta nyt se on kansissa, luettavissa! Läpyt sille!

Mie olin saanut hyvän annin messuilta, miulla oli hyvä mieli, mie olin syöny yhen jäätelön, tavannut kivoja ihmisiä ja kuullut paljon kirjajuttuja!

PS. Sorry, ku kuvien tekninen taso on hiukan aneeminen, mutta kun kuvaaja oli hiukan puissa.

Messuilua 2013

Taas koitti se aika vuodesta, kun Jyväskylässä on Kirjamessut ja joo, paljon muitakin messuja samalla oven avauksella. Mie kuitenkin panostan vain ja ainoastaan kirjapuoleen, kun ei viini eikä puutarha kiinnosta ja vapaa-aikaakin kuuluu kirjat.

Varhain aamulla pakkasin itteni ja poikani autoon ja lähdimme ajamaan kohti Keski-Suomea. Matkasää oli mitä parhain, kuiva ja kirkas. No, ihan vaan vaihtelun vuoksi, ettei oltais päästy kyllästymään, niin puolessa välissä matkaa heitti lumipyryn. Oikein piristi!

Ajoissa olimme Paviljongilla, siis hyvissä ajoin ennen ku meesut olivat alkamassa. Mitä? Autohalli alko olla jo melkosen täynnä, eikä saatu autoa ku ihan ylös. Kerkesin viedä pojan ja romppeet tätini luo tien toiselle puolelle ja sitten ostamaan ranneketta, että pääsee kaikkiin laitt… siis kahdeksi päiväksi messuilemaan. Onneksi, sillä jonot alkoivat heti minun jälkeen.

Kiersin vilkkaasti koko hallin läpi ja sitten menin odottamaan, että Pirjo Hassinen on haastattelussa. Häntä haastateltiin kirjasta Popula, minkä olin lukenut erään pyhäpäivän ratoksi. Ihana haastattelu, mitä häiritsi joku lasten orkesteri??? Siis, onko kirjamessuille ympätty musiikkia? On… Yritin saada joka sanan silti talteen, mitä Pirjo kertoi ja se vaati äärimmäistä keskittymistä, sillä niin kovin se musiikki yritti valloittaa tilaa. Aika loppui kuitenkin kesken, sillä olisin kuunnellut paljon pidempään sitä, mitä Pirjo kertoi mm. Populan henkilöstä nimeltä Pirjo ja siitä, kuinka Vaajakosken matineassa oli poliisit paikalla.

Lasse Lehtinen kertoi uusimmasta kirjastaan Nätti-Jussi, mikä siis kertoo legendaarisesta tarinan iskijästä. Nätti-Jussista alunperin piti kirjoittaa Arto Paasilinna, vaan ku Arto ei sillai oo enää kirjoituskunnossa, niin Lasse Lehtinen tarttui ohjaksiin ja saattoi kirjan nätisti valmiiksi ja nyt meillä on siinä tarinaa kerrakseen. Saimme myös kuulla, että Lasselta tulee uusi kirja syksyllä, eräänlainen Nätti-Jussi sekin, sillä kirja kertoo Paavo Väyrysestä.

Seuraavaksi mie kiiruhdin kuuntelemaan Elina Lappalaista ja hänen kirjansa on Syötäväksi kasvatetut. Erittäin mielenkiintoinen ja ikävä aihe, siitä millaiset ovat niiden eläinten olot, jotka joutuvat meidän syötäväksi. Taijan ruveta puuron purijaksi.

Kun kävin välillä ottamassa haukkapalaa, kiiruhdin heti takaisin ja nyt oli vuorossa nuorten kirjailijat Laura Lähteenmäki, Marika Laijärvi, Pasi Lönn ja Terhi Rannela. He keskustelivat realistisista nuorten kirjoista. Todella mielenkiintoista oli heitä kuunnella, etenkin kun ite tykkää aina, että pitäs olla uskottavaa. Olen kuitenkin sitä mieltä, että jos osaa tarinan kertoa niin hyvin, että siihen uskoo, niin se on siinä !

Tua Harno on esikoiskirjailija, jonka kirja Ne jotka jäävät, on juuri ilmestynyt. Hyvin meni sekin haastattelu, sillä minua alkoi sekin kirja oitis kiinnostamaan. Nuori nainen, joka oli jo ehtinyt paljon. Oikeustiedettä ja sitten teatterikoulua, joten melkoset eväät. Lisäksi hän oli jo voittanut Pentti Saarikoski-palkinnon.

Mikä suomalaista naurattaa? No, miulla se ei paljoa vaadi, nauroin vedet silmissä. Lavalla oli Petri Tamminen, Mooses Mentula ja Juri Joensuu ja heitä haastatteli Marko Gustafsson siitä, millaista on huumori kirjallisuudessa. Vakava aihe, mutta ah, miten hauskaa. Ilmeni, miten tärkeää se on, että komiikkaa löytyy, sillä se laukasee lukijan. Ei tartte mennä hakemaan mitään vitsikirjoja, koska ei jaksa nauraa kaiken aikaa. On kiva aina välillä vaan pyrskähtää, sitten vakavoitua sanan äärelle, kunnes on jälleen se kohta 😀

Päivän päätteeksi istahdin vielä kuulemaan, mitä Mooses Mentulalla oli kerrottavana uusimmasta kirjastaan Isän kanssa kahden. Kyllä, mie kiinnostuin siitä, kun Lappiin jää pojat isän kanssa kaksin, ku äiti ottaa hatkat ja lähtee takas etelään. Surullista, mutta niin vain on ja kuinka niitten pienten poikain mieltä hämmentää. Aion lukea sen kirjan ja pian!

Huomenna vielä toisen päivän anti!