Katja Kettu kävi Kouvolassa

Olin sopinut, että Katja Kettu saapuu pääkirjastolle 22.11.2012, ollen vuoden viimeinen kirjailijavieras. Yleensä on aina tarkka aikataulu siitä, miten kaikki menee, vaan sitten on niitä kertoja, kun kaikki ei sujukaan ihan käsikirjoituksen mukaan. Nyt tuli muutos… Olin koko aamun yrittänyt tavoittaa Katjaa, enkä onnistunut. Vasta klo 14:00 hän soitti minulle kertoen, että auto on mennyt rikki! Hänen piti olla Kouvolassa jo 15:30. Nopeasti oli katsottava, miten homma järjestyy eli katsoin hänelle junan, jolla hän saapui Kouvolaan juuri samaan aikaan, kun oli sovittu haastattelutuokiosta. Syömässä ei keritty käydä. Nopea haastis ja sitten klo 17:00 yleisön eteen.

Yleisöä oli saapunut kiitettävästi paikalle ja se kuunteli hyvinkin hartaasti. Juttelimme kirjoittamisesta ja kirjoista. Pääasiallisesti kuitenki kirjasta Kätilö, mikä nosti Katja Ketun kirjallisuuden pinnalle. Jokaisella tuntui olevan mielipide kirjasta, mikä kertoi Lapin sodasta. Kirjaa oli luettu todella eri tavoin ja se on herättänyt paljon ajatuksia. Kirjailijalle parasta on aina se, että kirjaa luetaan!

Katja Ketun kirjaa Kätilö,  käännetään 12 kielelle. Se ei ole helppoa, sillä kieli Kätilössä on niin tavattoman omaperäistä, rikasta, monimerkityksellistä ja vilisee murresanoja. Saimme kuulla, kuinka Katja oli kaksi päivää pitänyt luentoa kääntäjille, kertoen kunkin sanan merkityksiä.  Nuori kirjailija, Katja Kettu oli huolissaan siitä, kuinka ihmisten sanavarastot hupenevat ja hän joutuu selittelemään ihmisille sanoja, joiden merkitys on hänelle ihan päivän selvää. Sitä oli erittäin mukavaa ja antoisaa kuulla.

Lopuksi Katja antoi vielä lukunäytteen kirjastaan ja yleisö tykkäsi. Asikaspalautteet olivat todella kiitettäviä ja minua ilahdutti etenkin se, että Katjan vierailu oli antanut lisää motivaatiota lukemiseen!

Kiitos Katja kun kävit tuomassa valoa näin pimeänä aikana!

Kuvat: Sami Hammouda

Kirjastotätin vilkas viikko

Luojan kiitos, viikonloppu ja saan istua kotvasen sohvalla mitään tekemättä, mihinkään menemättä. Ihana, vilkas ja tapahtumarikas viikko on saatu kunnialla päätökseen ja saan  huokaista syvään ja hartaasti.

Maanantai oli muka normipäivä. Iltavuoro ja kaikki ihan hyvin, mutta minulle oli tullut flunssa. Mistä hyvästä? Olinko niin onnekas, että olin voittanut sen jostain palkinnoksi. Todennäköisesti. Päätin kuitenkin olla sitä millään lailla huomioimatta. Tosin kuullostin pahemmalta kuin oloni todellisuudessa oli.

Tiistaina taas iltavuoro ja hoidin ensin kotipalvelukassit! Sitten juoksin kukkakaupassa. Sen jälkeen sitten lukuisa määrä sähköposteja liittyen tuleviin kirjailijavierailuihin yms. Hiukan nuottien hoitoa ja sitten alakertaan valmistautumaan viimeiseen sotahistorian luentoon. Niin suosittuja ovat luennot olleet, että on ollut parempi olla hyvissä ajoin ihmisiä vastaanottamassa. Tälläkin kertaa oli 150 ihmistä kuulemassa Sakari Viinikaisen tarinoimaa mielenkiintoista luentoa, mitkä kaikki ovat nähtävissä täällä! Koska oli Saken luentosarjan viimeinen luento, palkitsimme hänet kukilla, lahjalla ja halauksella, joiden luovuttaminen näkyy myös ed. olevassa linkissä.

Keskiviikkona olin vapaalla ja en tehnyt mitään. Toivoin, että se flunssa siitä hyvästä älyiäisi jättää minut rauhaan.

Torstai valkeni ihan hyvissä merkeissä. Tein normivuoron ja sitten illan pimetessä minulla oli treffit kirjaston takapihalla. Sain kyytiin Kalevi Sirénin ja matkasimme kohti Kuusaan kirjastoa. Siellä oli tarkoitus esitellä Kouvolan seudun sotilashistoriakirjaa. Kalevi haastatteli Sakari Viinikaista, joka saapui sinne omine kyyteineen. Heti aluksi oli kiva yllätys se, että kenraalimajuri Jukka Pennanen oli saapunut sinne ja elävästi osasi avata sen, miksi se kirja on kirjoitettu. Kiinnostuneita ihmisiä oli saapunut paikalle ja oli erittäin mielenkiintoinen tunti kirjastossa.

Kun se tilaisuus päättyi, siirryimme Kymin ammattikoulun juhlasaliin. Siellä alkoi  FM Kimmo Antilan esitelmä ”Pietarin ja Viipurin teillä − Rahtiteiden, tykkiteiden, kulkijoiden ja tienpitäjien historiaa ”.  Juhlasali oli jo sinänsä nähtävyys! Ihana vanha, 1933 rakennettu kivitalo ihastutti kaikin puolin.

Perjantaiaamuna oli aikainen herätys! Hain taas Harrin ja lähdimme TTS-hankkeen matkalle ja tällä kertaa oli suuntana Hämeenlinna. Matka taittui ratevasti, huolimatta siitä, että oli sellainen pimeä ja kostea keli. No, tämä kirjastotäti tykkää autoilusta eikä siihen mikään ilma vaikuta. Itse asiassa mietin edellisen illan luentoa, missä kerrottiin, kuinka ennen muinoin kaikki matkat, siis kaikki pitkätkin matkat tehtiin hevospelillä. Silloin jo kyllä haittasi sääkin. Mikäs nyt on ajellessa, hyvin istuessa, lämpimässä ja musiikkia kunnellen. Hämeenlinnassa olimme hyvissä ajoin, mutta se ylimäräinen aika tuhlaantui siihen, kun etsimme parkkipaikka, jonka sitten erään U-käännöksen jälkeen löysimme. Varsinainen seminaari oli Raatihuoneella, joka oli taas aivan ihana rakennus. 1888 rakennettu vankka, kaunis kivitalo. Seminaari hoitui valtuustosalissa, wau!

Lähdimme hyvissä ajoin kotimatkalle, koska illaksi oli vielä ohjelmaa. Piti joutua Kouvolan kaupungintalolle, missä oli Kymi Sinfonietan konsertti. Siitä kerron erikseen täällä. Konsertti oli kirjastomme 40v synttärijuhlan antia henkilökunnalle. Kaupungitalolta meitä marssi sakki kirjastolle nauttimaan kevyttä iltapalaa. Päivä oli todella pitkällä ennen kuin pääsin kotiin ja nukkumaan.

Lauantaina oli taas herätys sillai, että kaikki muut nukkuivat. Kävelin läpi suhnuisen kapupugin  taas työmaalle. Ihana normipäivä! Nyt vietän viikonlopun huilien, sillä ensi viikolla on taas tiedossa kaikkea kivaa!

Sota-aihe kirjallisuudessa

Kouvolan pääkirjastossa saimme nauttia sotakirjallisuuden illasta. Varsinaiset alan konkarit valoittivat yleisölle, miten tehdään sota-aiheista kirjallisuutta. Vieraina olivat res.majuri Pertti Hartikainen ja kirjailija Esa Sirén. Heitä asiantuntevasti haastatteli res.majuri Keijo Gärström.

Kun etukäteen hieman kuulin näitten miesten jutustelua, oli erittäin mielenkiintoista kuulla, kuinka hyvin asioista he olivat perillä. He juttelivat vanhoista sotajermuista kuin naapurin pojista.

Kaunis toukokuinen ilta houkutteli paikalle parikymmentä kuulijaa. Saimme kuulla, kuinka Pertti Hartikainen kirjoittaa sodasta tietoteosta. Miten syntyi väitöskirja Hugo Österman : sotaväen päällikkö. Esa Sirén kertoi millaisilla taustatöillä syntyy hänen sotaromaaninsa, joita on oikein hieno määrä, sillä 8. ilmestyy syksyllä.

Molemmat kertoivat suuren merkityksen olevan sillä, että on käynyt tutustumassa paikkoihin, missä taisteluja on käyty. Lisäksi netti on suuri aarreaitta. Esa kertoi tutustuneensa sotaveteraanien elämäntarinoihin ja niiden pohjalta syntyy todenmukaisia sotatarinoita.

Monia mielenkiintoisia tarinoita Keijo sai vieraat kertomaan, jopa niin, että vaikka en ole koskaan sotakirjoja lukenut, heräsi mielenkiinto, että jospa sittenkin…

Pertti Hartikainen, Keijo Gärdström, Esa Sirén.

Kuva: Arto Tommiska

Lukeminen kannattaa aina !

Olen aina yllyttänyt lukemaan ja olen iloinen kuullessani, että joku on aloittanut uuden harrastuksen – lukemisen!!! Samaan vetoon minua surettaa se, jos ei lueta, rehvastellaan sillä, ettei olla IKINÄ luettu mitään. Surullista… Toki ymmärrän senkin, ettei kaikki voi lukea, ei kaikki voi kiinnostua samoista asioista. En minäkään menisi mihinkään urheilutilaisuuteen 🙂

Silti, miten saisi ihmiset lukemaan, niin tässä on erittäin hyvä vinkki!!!!

Valkkaa oma kirjastotätisi !

Aivan huikean hauska juttu on Laurea-kirjaston blogissa! Siellä saa äänestää oman lempikirjastonhoitajan…

”Mitä sinulle tulee mieleen, kun ajattelet sanaa “kirjastonhoitaja”? Näetkö mielessäsi harmaan, oksaan kuivunutta oravaa muistuttavan silmälasipäisen kuikulan? Vai kenties salamasilmäisen tiedon vartijan, jonka ainoa intohimo on hyssytellä asiakkaat hiljaiseksi? Nämä lienevät ne kaksi tavallisinta ammattimme edustajan stereotyyppiä, ainakin jos mediaa on uskominen. Mutta on mediassa nähty toisenlaisiakin kirjastonhoitajia – äänestä näistä lempihahmosi.”

Käyhän äänestämässä!! Täällä!

Nuoret *rettelöivät*

Pilkanmaan kirjasto kiinni teinien rettelöinnin takia

Uskomatonta, mutta tottakai jotkut nuoret *rettelöi*, etenkin jos ei siihen puututa! Aikuisen ja aikuisten velvollisuus on puuttua ja lopettaa moinen rettelöinti. Tottahan sitä niin kauan tehdään kaikkea, kun kukaan ei puutu. Jos ei uskalla puuttua, niin se on vain isompi yllyke nuorille.

Nuoret avaavat ikkunan ja tulevat parvekkeen kautta sisään, kerrottiin lehdessä. Minua taas kummastutti, miksi henkilökunta ei voinut sitä ikkunaa laittaa kiinni, jos oli tiedossa, mitä nuoret tekevät??

Tuli sellainen olo, että tässä taas kansa sai lukea oikein uutisen, millaista porukkaa on kirjastojen henkilökunta. Hiljaisia hissukoita, jotka siellä pöytänsä takana lymyilevät eivätkä uskalla mitään! Oikein kiva.

Kirja-peli-joulua!

Kirjasto kiinni ja kirjastolaiset makaa sohvalla, lukee ja syö suklaata???

Totta vai tarua?

Tämä joulu oli siitä erittäin harvinainen, että sain vain KAKSI kirjaa!!!! Kumpaakaan minulla ei ennen ollut 🙂

1. Marleena Ansio: Ilopilleri

2. Laila Hirvisaari: Pihkovan kellot

WAU! Toisen olen jo lukenut ja se ei ole alimmainen.

Olen silti lukenut. Vähän, sillä olen nukkunut ja pelanut lautapelejä! Lautapelit ovat olleet nyt tämän joulun kovin juttu. Ei riittänyt, että joulupukki kantoi meille Menolippu -Eurooppa-pelin ja Salatut Elämät-pelin, sillä me ostimme vielä joulupäivänä sopuhintaan Trivial Pursuit Deluxen!

Salatut Elämät olen suosiolla jättänyt nuoremmille, sillä häviöni olisi taattu. Vaikka en oo haka muissakaan peleissä. Kaikki olen hävinnyt, mutta nauttinut pelaamisesta.

Nyt kun olen yksin kotona, voin mennä sohvalle lukemaan 🙂

TATU paikalla, missä tapahtuu!

Tänään oli tapahtumaa se, kun oli kirjaston tapahtumatuotanto TATUn palaveri eräässä sivukirjastossa, jonne oli matkaa melkein 30km. Lämpimässä syyssäässä  ja allekirjoittaneen viime vuosituhannen autossa, ilman nykyaikaisia vakiovarusteita, ajoimme paikalle. Auto täys eli viisi kirjastoihmistä. Parkkeerasimme auton kirjaston eteen parkkipaikalle, minkä ympärillä oli kaikki muutkin palvelut.

Palaveria pidimme leppoisassa hengessä, kahvia juoden ja hyviä päätöksiä ja suunitelmia aikaan saaden. Ihan kelpo palaveri.

Kun menimme auton luo, sen takana oli auto, jossa kuski painoi vimmatusti kaasua, mutta auto ei liikkunut. Ei kai, jos vaihde on vapaalla. Ens alkuun tuli mieleen, että auto on mennyt rikki? Ei ollut, vaan ikään kuin kuskilta olisi yht äkkiä mennyt ajokyky. Autosta tuli ulos vanhempi nainen, joka noin vaan ajatteli jättää auton siihen. Otti avaimet virtalukosta ja astui ulos – auto lähti valumaan. Onneksi me, TATUn tehoryhmä, olimme paikalla. Reippaasti yksi meistä pomppasi takaisin autoon ja pysäytti auton  menon. Samalla pyysi mummolta auton avaimet ja ajoi auton parkkiin. Vanha rouva ei ollut moineenkaan vaan lähti hissuttelemaan omille asioilleen, pankkiin.  Hänen olo ja olemus kyllä viestitti meille ihan kaikkea muuta kuin sitä, että hän olisi kykenevä auton rattiin. Mitä neuvoksi?

Eräs meistä soitti poliisille. Virkavalta pyysi meitä pysymään niin kauan aikaa paikalla, ettei mummu pääsisi uudestaan ratin taakse. Poliisi viipyi ja viipyi. Pari meistä kerkesi jo käydä läheisellä kirpparillakin. Sitten vaan yhdessä tuumin mietimme erilaisia sanamuotoja, millä voisimme estää mummun menemästä autoon. Miten sen voisi sanoa niin nätisti, ettei mummu loukkaantuisi?

Pankin asiakaspalvelussa oli tällä kertaa ruuhkaa – onneksi, sillä poliisi kerkesi tulla, moottoripyörällä. Kerroimme hänelle tilanteen lyhyesti ja sitten yksi meistä opasti hänet pankkiin ja näytti vain, missä mummu on. Meidän osuus oli päättynyt. Saimme luvan lähteä työmaalle. Olimme toki jo soittaneet esimiehelle ja kertoneet, mikä viivyttää – virkavalta.

lp_mppoliisikuva:www.poliisi.fi

Kiinnostuneita kansalaisia oli jo silti kerennyt paikalle ja yksi jopa kysyi, mitä on tekeillä?? – Ei mitään, voitte hajaantua 🙂